Idea tähän piirakkaan on löydetty Armin leivontanurkkauksesta. Tein muutaman oman muutoksen ja pohjan ohje on nyt tällainen:
2dl lämmintä vettä
1 pussi kuivahiivaa
1tl suolaa
n.5dl vehnäjauhoja
1/2dl öljyä
Eli tehdään ihan normaaliin tapaan lisäämällä hiivan ja jauhojen ja suolan seos lämpöiseen veteen. Viimeisenä mukaan öljy ja lopuksi voi vielä lisätä jauhoja tarpeen mukaan. Annetaan kohota vedottomassa ja lämpöisessä paikassa noin tunnin ajan.
Täyte:
400g jauhelihaa
1pkt koskenlaskijasulatejuustoa (voimakas)
2dl vettä
1prk tomaattipyrettä
Jauheliha ruskistetaan ja maustetaan. Sekaan lisätään sulatejuusto, vesi ja tomaattipyre. Taikina kaulitaan uunipellille ja sen on hyvä vielä antaa kohota. Päälle levitetään jauhelihakastike. Ripottelin pintaan vielä juustoraastetta. Paistoin 225 asteessa 25 minuuttia.
Kyllä oli hyvää piirakkaa. Mieskin tykkäsi kovasti, kun ei pidä niistä perinteisistä muromaisista piirakkapohjista.