Tämä mustikkapiirakka on otettu yläasteen kotitaloudenkirjasta ja se on ollut suosikkipiirakkani aina. Erityisesti pidän siitä että taikina rukiinen ja siitä että tämä on mahdottoman helppo ja yksinkertainen tehdä. Ainoa vika on se että tämä loppuu aina kesken!

Taikina:

125g margariinia

1/2dl sokeria

1 1/2dl ruisjauhoja

1dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

Täyte:

3-4dl mustikoita (laitoin yhden kaupan pakastepussillisen)

1/2dl sokeria

1rkl perunajauhoja

Rasva ja sokeri sekoitetaan keskenään. Sekaan lisätään jauhot joihinka leivinjauhe on sekoitettu. Anna levähtää hetken aikaa jääkaapissa. Painele 3/4 taikinasta voidellun vuoan pohjalle ja reunoille (tein tämän määrän 20cm irtopohjavuokaan). Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan. Peitä täyte lopulla taikinalla. Ei Kuulu olla yhtenäinen kansi vaan lisää taikina paloina täytteen päälle, mustikat saavat näkyä välistä. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Aivan ihanaa tämä piirakka on lämpöisenä vaniljajäätelön kera ja vielä parempaa ihan sellaisenaan jääkaappikylmänä.